lauantai 29. elokuuta 2009

Hei hei Helsinki

Nyt on vihdoin loma aloitettu! Aamulla vielä auton pakkaus ja siivoukset kotona, melkein harmitti lähteä, kun oli kerrankin siistiä. Tällaisella repertuaarille perheemme lähti reissuun, onneksi Skeida on tila-auto.




Nyt ollaan Lahdessa, on saunottu ja syöty todella hyvää kaalipataa, kiitokset Roopen mummolle. Ilmassa tuoksuu jo syksy, mutta sehän ei meitä haittaa!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Pyykkäämistä ja pakkaamista

Viikonloppu meni vähän liiankin mukavissa tunnelmissa ensin perjantaina Tapahtumien yössä ja lauantaina Satsun ja Joukon luona grillaillen ja SingStaria laulaen. SS-levyt läpikäytyä siirryttiin vanhaan karaoke-levyyn, jota sitten koko 2 miehen ja 2 naisen yhteiskuorona laulettiin klo 3 aamulla. Sunnuntaina oli vuorossa leffailua ja maanantai saapui siis aivan liian varhain. Varhain siinä mielessä, että viikonlopuksi suunnitellut rinkan pakkaamiset ja siivoilut jäivät kokonaan tekemättä, käsi ylös kelle tämä tuli yllätyksenä :)

Tällä viikolla ollaan siis pakkailtu sekä talvikamppeita että itse reissutavaroita ja se puoli alkaa olla hoidossa. Tänään myös etsittiin kaikki tarvittavat paperit, jotka Roope huomenna skannaa ja tulostaa meille mukaan.

Mutta sitten tämä asunto... Täällä vallitsee aikamoinen kaaos. Nyssykkää, pussukkaa, paperipinoja ja kuivuvia vaatteita ja lakanoita pitkin asuntoa. Kunnianhimoinen ajatus jättää hyvästit Helsingille jo perjantaina saattaa olla liian kunnianhimoinen, mutta ei vielä luovuteta.

Muutenkin kiireiseen viikkoon mahtuu myös tietenkin auton valojen päälle unohtuminen ja aamulla tyhjä akku, aika aloittelijamaista. Onneksi Satsu tulee huomenna antamaan meidän Skeidalle vähän lisää potkua, olisi muuten tyssännyt matkan aloitus heti kotikadulle.

maanantai 24. elokuuta 2009

Maanantain säätöjä

Riitan matkakumppani Kiekura oikealta nimeltään Robert liittyy salakavalasti takavasemmalta mukaan jakamaan ajatuksiaan liittyen tulevaan reissuun ja muihin maailman ihmeellisyyksiin.

Reissuun liittyen sain tänään kopioitua molempien passit ja viisumit kolmina kappaleina paperiversioina ja sähköpostiin. Katsastin myös 28mm - 135mm Canonin linssiä kameraani. Hinta hyvä....hmm lupaavaa...löytyy liikkeestä....kyllä kyllä, käsi tiukasti luottokortin ympärillä...käsi kurottaa kohti linssiä....karu todellisuus astuu esiin, 1500€ kalliimpi kamera ja linssistä olisi saanut kaiken irti. Ei auta täydellisen linssin etsintä jatkuu... ja, jos nurkista löytyy lojumasta Canonin linssejä niin yhteyttä voi ottaa allekirjoittaneeseen :)

Töiden jälkeen näin tovereita Jani sekä Jenni, joiden kanssa vietin leppoisasti iltapäivää jutustellen, olutta hörppien ja lakritsa strösselli pehmistä syödessä.

Ilta alkoi lupaavasti. Pastaa, raikasta Lidln vodaa ja Lariam pilleri huulen testiksi....nami nami. Ainakin nyt kirjoittaessani klo 22.00 olo on suht normaali poislukien fysioterapeutin murjoman niskan ja selän....lue parantaman. Muina toimina touhukas "Robban" on kuunannut vessan ja jääkaappi pakastimen. Jääkaapista löytyy jänniä juttuja, kun ei ole vähään aikaan käynyt sisältöä läpi :D Riitta on keskittynyt tämän illan aikana pakkaamaan lääketarpeita ja muuta sälää, mitä matkalle tarvitaan. Milo on auttanut omalta osaltaan omalla Milomaisella touhukkuudellaan.

Ja alla kontribuutioni Riitan asettamaan haasteeseen:

Jos olisin...

...puu, niin olisin tammi.
...hedelmä, niin olisin banaani.
...juoma, niin olisin olut.
...auto, niin olisin skoda.
...eläin, niin olisin marakatti.
...ääni, niin olisin ukkonen.
...väri, niin olisin vihreä.
...vaate, olisin farkut.
...tekninen laite, niin olisin kahvimylly.
...ruoka, niin olisin spagetti makarooni.

torstai 20. elokuuta 2009

Jos olisin...

Tässä haaste Kiekuralle ja kaikille (todistettavasti 4) blogimme lukijoille. Kopioi Jos olisin-lista ja vaihda vastaamaan omaa vastaustasi!

Jos olisin...

...puu, niin olisin kuusi.
...hedelmä, niin olisin kotimainen omena.
...juoma, niin olisin kivennäisvesi.
...auto, niin olisin WV Golf farkku.
...eläin, niin olisin norsu.
...ääni, niin olisin vesi vasten rantakiviä.
...väri, niin olisin punainen.
...vaate, olisin musta tunika.
...tekninen laite, niin olisin vedenkeitin.
...ruoka, niin olisin vuohenjuustosalaatti.

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Pakkauslista

Viikonloppuna olisi siis rinkan koepakkaamisen vuoro, jotta nähdään mitkä tavarat mahtuu mukaan ja mitkä jää rannalle. Rinkkani on 65 litrainen Haglöfsin Sec, joka on kulkenut mukana 5 vuotta ja pelittää hyvin. Päivärepuksi hankin tänä keväänä Deuterin mainion 12+2 litraisen pyöräilyrepun, joka on ollut oikein hyvä ostos ainakin työ-ja harrastuskäyttöön.

Vaatteet:
Sadeasu
Pitkät ohuet housut
Shortsit
Windstopper-takki
Ohut pitkähihainen paita
2 t-paitaa
Hiaton paita
Yövaatteet
4 alushousut
4 sukat
Urheilurintsikat
2 rintsikat
Huivi
Lippis
Bikinit
Vaelluskengät
Sandaalit
Pyyhe

Osa vaatteista tulee ostettua paikan päältä, mutta koska matkaamme kuukauden ennen kuin pääsemme Kaakkois-Aasiaan, täytyy mukaan varata useampi vaatekappale.

Hygienia:
Saippua
Kosteusvoide
Aurinkorasva
Hammasharja + tahna
Pinsetit + kynsisakset
Deodorantti
Kuukautissuojia
Hyönteismyrkky
Desinfiointiaine
Idealside
Haavateippi
Laastari
Rakkolaastari
Särkylääkkeet
Maitohappobakteeri
Ripulilääke
Kortisonivoide
Kuumemittari

Jotkin noista asioista menee varmaan Roopen rinkkaan, esimerkiksi lääketarvikkeita kantaa mukana vain toinen meistä, samoin moskiittoverkkoja otamme mukaan yhden.

Pelit ja vehkeet:
Känny + laturi
Kamera + laturi
Muistikortteja + vara-akku
iPod
Otsalamppu
Leatherman
Pelikortit / Skip-bo

Otan mukaani oman pienen Canonin Ixus 960IS-kameran ja Roope oman digijärkkärinsä. Sitä ei kuitenkaan välttämättä jaksa/pysty ottamaan joka paikkaan mukaan, joten Ixus pienen kokonsa vuoksi on hyvä mukana varalle.

Muuta:
Aurinkolasit
Muistikirja
Piirustusvälineet
Silkkipussi makuupussiksi
Vedenpitäviä pusseja
Pyykkinaru
Hakaneuloja
Lankaa ja neula
Rahavyö
Lukemista junaan

Näiden lisäksi kasa erilaisia dokumentteja kuten passi, vakuutuspaperit, verkkopankkitunnukset ja passikuvat tuleviin viisumeihin.

Miltä kuulostaa, onko tavaraa liikaa vai liian vähän?

Kodinhengetär haussa

Matkan ajaksi hankkimamme vuokralainen muuttaa meille vajaan 2 viikon päästä ja sitä ennen kai pitäisi tehdä erinäisiä siivoustoimenpiteitä. Jotenkin yllättäin tällaiset ikävät velvollisuudet ovat jääneet matkavalmisteluissa häviävän pienelle osalle. Kukapa mieluummin imuroi ja järjestelee vaatekaappia, jos saman ajan voi käyttää erinäisten "nää mää pakkaan mukaan"-listojen tekemiseen ja matkaoppaiden selailuun.

Hyvä puoli asiassa on se, että Emese muuttaa meille ainoastaan matkalaukku mukanaan, joten kaikki tavarat henkilökohtaisia asioita lukuunottamatta saavat jäädä paikalleen. Se on hyvä, sillä mihin ihmeeseen tämä kaikki tavaramäärä muuten olisi roudattu?

Viikonlopun suunnitelmissa Espoo Cinén lisäksi siis ainakin siivoamista ja rinkan pakkaus!

maanantai 17. elokuuta 2009

Kaikki eivät pääse mukaan


Vaikka reissuun on ihana lähteä, voi tulla ikävä joitain, jotka eivät pääse mukaan. Tässä yksi niistä.

Olen kyllä varma, että Milolla on mahtavat oltavat reissumme aikana Lehtopäässä, kiitos äiti ja isä! Toivottavasti herra haluaa vielä palata takaisin tylsään kerrostaloelämään.


Rokotuksia ja viisumeita

Reissuun lähdettäessä on otettava erinäisiä asioita huomioon. Pääomaa on oltava, vaikka itse eläminen reissussa ei maksaisi mitään verrattuna samaan aikaan Suomessa. Siirtyminen täältä pohjolasta etelän vesille ei ole aivan ilmaista, ja vakuutukset ja rokotukset täytyy olla kunnossa. Useaan maahan vaaditaan myös viisumi. Meidän reissun osalta ainoastaan Thaimaassa saa Suomen kansalainen lomailla 30 vrk ilman viisumia ja Vietnamissa 15 vrk, muut maat vaativat viisumin.

Thaimaan muuttuneesta viisumista asiaa tällä sivulla.

Me päädyimme ottamaan matkavakuutuksen Goudan kautta, sillä suunnitelmissa on käydä laitesukelluksen peruskurssi. Gouda oli meille kohtuuhintaisin vakuutus (230€), joka kattaa myös extreme-lajien harrastamisen.

Rokotuksista minulla oli jo ennestään A-hepatiitti, joten nyt otin B-hepatiittin (3x37€), Japanin aivotulehduksen (3x44€) ja Lavantaudin (36€). Rokotuksista on hyvä huomioida, että esimerkiksi Japanin aivotulehdukseen täyden suojan saamiseksi tarvitaan 3 pistosta, jotka tulee ottaa noin viikon välein. Kannattaa siis aloittaa rokotusten ottaminen hyvissä ajoin. Riippuu tietenkin paljon missä päin liikkuu ja mitä tekee, mitä kaikkia rokotuksia tarvitsee. Päivitetyt rokotussuositukset voit tarkistaa rokote.fi-sivuilta. Noiden rokotusten lisäksi kannattaa tarkistaa, että jäykkäkouristus-kurkkumätä on voimassa. Koska kuljemme myös maaseudulla, tarvitsemme malarian estolääkityksen. Me päädyimme lääkärin suosituksesta ottamaan Lariam-lääkkeen, jota testaamme tällä viikolla kotona. Lariamilla voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, joita emme halua matkan aikana. Mikäli Lariam ei sovi meille, ehdimme hankkia vielä korvaavan lääkkeen.

Viisumeista meillä on jo Venäjän (50€) ja Mongolian (40€), Kiinan viisumihakemuksen (50€) vien huomenna Kulosaaressa sijaitsevaan suurlähetystöön. Loput viisumit hoidamme rajalla sinne päästyämme. Venäjälle tarvitsee viisumiin kutsun. Koska meillä ei ole kontakteja Moskovassa tai muuallakaan Venäjällä, helpoimmaksi tavaksi tuli ottaa viisumi matkatoimiston kautta, joka hoitaa myös kutsun saamisen.

Noita hintoja heitin lähinnä oman muistin turvaksi ja onhan niitä hauska tietää, jos itse suunnittelee vastaavaa reissua.

Näin minä vihellän matkallani

Kevät 2003, ajatus pitkästä ulkomaanmatkasta Etelä-Amerikkaan syntyy ja jää muhimaan mieleen.
Kesä 2009, 2 viikkoa töitä jäljellä ja tasan 3 viikkoa siihen, kun juna Moskovaan lähtee Lahdesta mukanaan 2 reppumatkaajaa. Haave pitkästä matkasta on kutistunut vajaaksi 4 kuukaudeksi, matkakaveri on liittynyt seuraan ja Etelä-Amerikka vaihtunut Aasiaksi.

Matkasuunnitelma menee jokseenkin näin: Trans-Mongolia junalla Moskovasta Ulan Batoriin, jossa 2 viikon pysähdys. Junalla eteenpäin Pekingiin, jossa muutaman päivän oleskelu. Pekingissä olisi varmasti valtavasti nähtävää, mutta koska matkabudjetti on tiukka, siirrymme alas edullisempaan Kaakkois-Aasiaan. Siellä Vietnam, Thaimaa, Laos ja Kambodza, vielä ei ole mitään ideaa missä järjestyksessä maat osuvat reitillemme. Tarkoituksena vältellä pahimpia turistirysiä, mutta myös pitää viidakossa rymistely melko lyhyenä malaria yms. tautien riskin vuoksi. Ja jouluksi takaisin Suomeen.

Tähän blogiin on tarkoitus kirjoitella matkan valmisteluista ja itse matkasta, kenties kotiinpaluustakin. Miksei myös kaikesta mikä elämässä askarruttaa. Tervetuloa jatkamaan kanssani Tästä eteenpäin!