maanantai 17. elokuuta 2009

Näin minä vihellän matkallani

Kevät 2003, ajatus pitkästä ulkomaanmatkasta Etelä-Amerikkaan syntyy ja jää muhimaan mieleen.
Kesä 2009, 2 viikkoa töitä jäljellä ja tasan 3 viikkoa siihen, kun juna Moskovaan lähtee Lahdesta mukanaan 2 reppumatkaajaa. Haave pitkästä matkasta on kutistunut vajaaksi 4 kuukaudeksi, matkakaveri on liittynyt seuraan ja Etelä-Amerikka vaihtunut Aasiaksi.

Matkasuunnitelma menee jokseenkin näin: Trans-Mongolia junalla Moskovasta Ulan Batoriin, jossa 2 viikon pysähdys. Junalla eteenpäin Pekingiin, jossa muutaman päivän oleskelu. Pekingissä olisi varmasti valtavasti nähtävää, mutta koska matkabudjetti on tiukka, siirrymme alas edullisempaan Kaakkois-Aasiaan. Siellä Vietnam, Thaimaa, Laos ja Kambodza, vielä ei ole mitään ideaa missä järjestyksessä maat osuvat reitillemme. Tarkoituksena vältellä pahimpia turistirysiä, mutta myös pitää viidakossa rymistely melko lyhyenä malaria yms. tautien riskin vuoksi. Ja jouluksi takaisin Suomeen.

Tähän blogiin on tarkoitus kirjoitella matkan valmisteluista ja itse matkasta, kenties kotiinpaluustakin. Miksei myös kaikesta mikä elämässä askarruttaa. Tervetuloa jatkamaan kanssani Tästä eteenpäin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti