lauantai 31. lokakuuta 2009

Vedenalaista elämää

Nha Trang on Vietnamin sukelluskeskus, mikä oli syy tänne tuloomme. Sukelluskurssi on kuumotellut mielessä jo vuosia, ja nyt tuli sopiva hetki käydä tuumasta toimeen.

Tänään tehtiin ensimmäiset sukellukset Angel Dive:n kurssilla. Oppilaita oli neljä ja opettajia kaksi, joten saimme hyvää opetusta. Veneessä käytiin perusasiat läpi ja sitten hypättiinkin jo veteen. Alkujännityksen jälkeen sujui todella hyvin. Yllättävän paljon pystyy omalla hengitykselläkin vaikuttamaan liikkumiseen. Näkyvyys ei ole tähän aikaan vuodesta paras mahdollinen, silti kalojen ja eriväristen korallien määrä yllätti. Ja ei, näissä vesissä ei ui haita.

Roopella harmiksi alkoi maha reistailla, joten joutui jättämään toisen sukelluksen väliin, minä sain oikein yksityisopetusta. Huominen pidetään taukoa, jotta saadaan Roopekin mukaan, sitten vielä kaksi kurssipäivää.

Saataiskohan Roopen maha siihen kuntoon, että päästään katsomaan Halloween-hulinoita rannalle, sukelluskeskuksen lisäksi Nha Trang on melkoinen biletyskeskus! Eli Happy Halloween!

Kuva Nha Trang Hotelin sivuilta.

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Tam Coc

Tam Coc:ia kehutaan Halong Bayn veroiseksi ja maisemat venematkalla olivat hienot. Harmi kyllä paikasta on tullut turistirysä, jossa paikalliset tekevät kaikkensa nyhtääkseen turisteilta joka sentin. Paikalliset eivät ole tajunneet, että turistit mieluummin maksaisivat alkujaan hieman korkeamman hinnan kuin kesken matkan kaikkia keksittyjä lisämaksuja. Loppujen lopuksi kyse on pienestä rahasta, mutta sitäkin enemmän periaatteesta. Hienoista maisemista huolimatta emme siis suosittele paikkaa kenellekään.

Ninh Binh

Löysimme eräältä Ninh Binh:n sivukadulta mahtavia kevätkääryleitä myyvän ravintolan, joka myi maittavaa ruokaa pilkkahintaan. Omistajat olivat erittäin iloisia, kun palasimme seuraavanakin päivänä kevätkääryleiden pariin.
Markkinoilla myytiin erilaisia mereneläviä ja kaikenlaista ruokaa ylipäänsä, varmasti tuoretta. Suomalaiseen makuun ehkä liiankin tuoretta. Nähtiin myös paikallinen karaoketähti, joka työnsi äänentoistolaitetta ja kailotti mennessään.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Rantaa

Vielä muutama kuva Cat Ba:lta, sydämen muotoinen kivi löytyi viimeisenä päivänä rannalta.


tiistai 20. lokakuuta 2009

Trekking: Veneretki

Lounaan jälkeen vielä viiden kilometrin kävely veneelle, joka vei meidät takaisin Cat Ba Towniin. Matkalla pysähdyttiin uimaan. Hypättiin veneestä veteen ja uitiin ensimmäisessä kuvassa näkyvälle pikkurannalle. Näissä vesissä voisi viettää vielä monta viikkoa!

Viimeiset kuvat Cat Ba Townin edustalta. Mahtava reissu, todellakin suosittelen kaikille!

Trekking: Viidakkokylä

10 kilometrin haastavan vaelluksen jälkeen saavuimme viidakkokylään, jossa odotti lounas. Me kaikki (opasta lukuunottamatta) olimme aivan poikki, mutta silti tyytyväisiä hyvästä reitistä. Kylä sijaitsi vuorten syleilyssä, ihmiset olivat pelloilla keräämässä riisiä, tunnelma oli kaikkiaan hyvä ja rento.

Lounaaksi possua kasvisten kanssa, pinaattia, munakasta, makeaa perunaporkkanakastiketta, suolattuja pähkinöitä ja tietenkin riisiä. Turha kai mainita, että kaikki ruoka teki kauppansa.

Trekking: Faunaa

Kansallispuiston ylpeys on Cat Ba langur, uhanalainen apina, joita elää saarella ainoastaan 60 yksilöä. Niitä emme harmiksemme nähneet, mutta valtavasti perhosia ja muita pikkukavereita, joista kuvia alla.

Oppaamme mukaan saarella elävät hämähäkit ja käärmeet eivät ole myrkyllisiä, mutta emme katsoneet tarpeelliseksi tehdä niihin lähempää tuttavuutta.

Trekking: Viidakkovaellus

Saarella sijaitsee kansallispuisto, joka kattaa noin puolet saaren pinta-alasta ja käsittää myös merialueita. Paras tapa tutustua kansallispuistoon on tekemällä päivän kestävä vaellus. 15 kilometrin reitti on erittäin haastava, sisältäen kiipeämistä veitsenterävissä kallioissa. Meidän lisäksi retkellä oli mukana kaksi englantilaista miestä ja paikallinen opas, jonka uskomatonta kuntoa voi vain ihailla.

Roadtrip

Pari päivää sitten vuokrasimme skootterit ja tutkimme saarta tarkemmin. Teitä ei ole monta ja kurvailimme ne kaikki neljässä tunnissa. Matkalla pysähdyimme mm Hospital Caveen. Vietnamin sodan aikana valtavaan luolaan oli rakennettu bunkkerimainen sairaala, melko kekseliäitä nämä vietnamilaiset. Ikävä kyllä pimeyden takia emme saaneet sieltä yhtään julkaisukelpoista kuvaa.

Tiet täällä ovat hyvässä kunnossa, ja maisemat tietenkin uskomattomat. Maikkikin pääsi kuvaan.

lauantai 17. lokakuuta 2009

Cat Co 2

Jouduttiin viettämään kaksi päivää hotellissa, sillä heti saapumistamme seuranneena päivänä alkoi myrsky. Vettä tuli kaatamalla ja sähköt olivat jatkuvasti poikki. Onneksi hotellihuone on hienoin, jossa reissun aikana olemme asuneet, ei siis harmittanut niin paljon se ettei ulkona voinut liikkua.

Kolmantena päivänä taivas kuitenkin aukesi ja me tietenkin lähdimme heti rannalle. Sama seuraavana päivänä. Pehmeää hiekkaa, lämmintä vettä, ainoastaan muutamia muita turisteja. Ei hullumpaa, vai mitä?