maanantai 17. elokuuta 2009

Rokotuksia ja viisumeita

Reissuun lähdettäessä on otettava erinäisiä asioita huomioon. Pääomaa on oltava, vaikka itse eläminen reissussa ei maksaisi mitään verrattuna samaan aikaan Suomessa. Siirtyminen täältä pohjolasta etelän vesille ei ole aivan ilmaista, ja vakuutukset ja rokotukset täytyy olla kunnossa. Useaan maahan vaaditaan myös viisumi. Meidän reissun osalta ainoastaan Thaimaassa saa Suomen kansalainen lomailla 30 vrk ilman viisumia ja Vietnamissa 15 vrk, muut maat vaativat viisumin.

Thaimaan muuttuneesta viisumista asiaa tällä sivulla.

Me päädyimme ottamaan matkavakuutuksen Goudan kautta, sillä suunnitelmissa on käydä laitesukelluksen peruskurssi. Gouda oli meille kohtuuhintaisin vakuutus (230€), joka kattaa myös extreme-lajien harrastamisen.

Rokotuksista minulla oli jo ennestään A-hepatiitti, joten nyt otin B-hepatiittin (3x37€), Japanin aivotulehduksen (3x44€) ja Lavantaudin (36€). Rokotuksista on hyvä huomioida, että esimerkiksi Japanin aivotulehdukseen täyden suojan saamiseksi tarvitaan 3 pistosta, jotka tulee ottaa noin viikon välein. Kannattaa siis aloittaa rokotusten ottaminen hyvissä ajoin. Riippuu tietenkin paljon missä päin liikkuu ja mitä tekee, mitä kaikkia rokotuksia tarvitsee. Päivitetyt rokotussuositukset voit tarkistaa rokote.fi-sivuilta. Noiden rokotusten lisäksi kannattaa tarkistaa, että jäykkäkouristus-kurkkumätä on voimassa. Koska kuljemme myös maaseudulla, tarvitsemme malarian estolääkityksen. Me päädyimme lääkärin suosituksesta ottamaan Lariam-lääkkeen, jota testaamme tällä viikolla kotona. Lariamilla voi olla ikäviä sivuvaikutuksia, joita emme halua matkan aikana. Mikäli Lariam ei sovi meille, ehdimme hankkia vielä korvaavan lääkkeen.

Viisumeista meillä on jo Venäjän (50€) ja Mongolian (40€), Kiinan viisumihakemuksen (50€) vien huomenna Kulosaaressa sijaitsevaan suurlähetystöön. Loput viisumit hoidamme rajalla sinne päästyämme. Venäjälle tarvitsee viisumiin kutsun. Koska meillä ei ole kontakteja Moskovassa tai muuallakaan Venäjällä, helpoimmaksi tavaksi tuli ottaa viisumi matkatoimiston kautta, joka hoitaa myös kutsun saamisen.

Noita hintoja heitin lähinnä oman muistin turvaksi ja onhan niitä hauska tietää, jos itse suunnittelee vastaavaa reissua.

1 kommentti:

  1. Ja nyt on Kiinan viisumihakemus toimitettu ja sen saa noutaa perjantaina, mahtavaa!

    VastaaPoista